Siirry sisältöön
Mustekalamoovit. Kuva: Yatatoy.

Leikki-ikäisen digikasvatus tuntuu tuskastuttavalta nuorallatanssilta. Ruutuaikaa ei halua tarjota liikaa ja valtaosin kuonaisen appitarjonnan keskeltä on vaikea löytää timantteja, mutta samaan aikaan ei vanhempana haluaisi missata oikeasti kehittäviä digikokemuksia — eikä välillisesti koettava FOMOkaan kaukana lymyä.

Laiskiainen nauttii mitä ilmeisimmin Ibiza Chillout Classicseista. Kuva: Yatatoy.

Oikeasti ilahduttavien, elämyksellisten, kehittävien ja vieläpä järkevästi hinnoiteltujen tuotoksien kohdalla tekisikin mieli syleillä tekijöitä. Esimerkki neulasta heinäsuovassa on osin kotimaisin voimin valmistunut Yatatoyn Loopimal-musiikkiappi, joka ilahduttaa pikkuista siinä missä vähän isompaakin (eli meitä vanhempia).

Loopimal on pohjimmiltaan yksinkertainen sekvensseri, jossa valitaan jokaiselle askeleelle piirroshahmon animaatiolla illustroima ääni. Kanavia voi soida päällekkäin yksi, kaksi tai neljä ja äänimaailma on laadukkaasti suunniteltu — jopa niin hyvin, että huonolta kuulostavaa hetkeä on vaikea saada aikaan. Hahmot ja animaatiot ilahduttavat ruudun eteen kääntyneitä, eikä sivukorvalla seuraavakaan päädy peräänkuuluttamaan peltoreita. Vahva hyväksyntä.

Appiperheestä löytyy muutama muukin audiovisuaalinen tuotos, joita emme ole vielä ehtineet kokeilemaan. Jotain mitä odottaa, siis!

Neljä raitaa rakkautta. Kuva: Yatatoy.

Jyri

Graafinen suunnittelija, puolet Kildasta.
Aina inspiroi: geometria, tiikki, Hitchcock, vanhojen pokkarien haju, Frasier ja tyhjät jalkapallokentät.

Lue seuraavaksi

Semisti älykäs Khroma. Kuva: Khroma

Tänään inspiroi: Khroma, AI-värivelho

Luxemburgilaista sinappia ja Kachkéis-juustoa. Kuva: Jessica Frascht.

Tänään inspiroi: Jessica Fraschtin luxemburgilainen piknik

Nimura Daisuke perhekuva taapero

Tänään inspiroi: toisenlaiset perhepotretit

img_0323.jpg

Tänään inspiroi: marmeladinmakea nostalgia

50-luvun lastenverhot: tiikeri

Tänään inspiroi: lastenverhot

Säläsaurus. Kuva: Jack Cunningham

Tänään inspiroi: alkuviikkojen taklaaminen