Vanhemmuuden mukanaan tuoma suurenmoinen symbioosielämä on tarkoittanut sitä, että monesta hitaasta ja arkisesta, yksin tehtävästä asiasta onkin tullut luksusta. Yksi sellainen on matkustus; siis nimenomaan matkustuksesta, ei määränpäästä nauttiminen – vaikka jälkimmäinen on hyvin mieluisa sekin.
Tänään istahdan Kokkolan-junaan, mikä tarkoittaa neljää täydellisen hidasta tuntia vain itselleni. Offline-katsottavaa on ladattu ja Asun-lehti pakattu, mutta eniten odotan pään tyhjentämistä hetkeksi työ- ja kotiarjesta. Perillä odottaa serkuskatraan vallaton vilinä ja vilske, mutta sitä ennen voi keskittyä ainoastaan raiteiden kolinaan ja tasaiseen hengitykseen.
Lue seuraavaksi