Siirry sisältöön
Margo savuilla. Kuva: The New York Times.
Margo savuilla. Kuva: The New York Times.

Elämässä on aina tilaa levylle, joka on helppo laittaa soimaan koska tahansa ja jolla on aina yhtä positiivinen vaikutus mielenlaatuun. Laulaja-lauluntekijä Margo Guryan on julkaissut sellaisia kaksi – ensimmäisen vuonna 1968 ja toisen heti perään vuonna 2014.

The Beach Boysista oman inspiraationsa keränneen Guryanin Take A Picture -debyytti keräsi aikanaan hetken verran mairittelevia arvioita, mutta nousukiito lakkasi artistin vankkaan esiintymishaluttomuuteen. Markkinoimaton albumi painui unohduksiin. Vuosituhannen vaiheessa jo pidemmän työuran musiikinopettajana tehnyt Guryan löydettiin uudelleen – tai artistin itsensä mukaan nyt ensimmäistä kertaa. Japanista lähtenyt kulttisuosio johti hiljalleen uudelleenjulkaisuihin ja lopulta vuoden 27 Demos -kokoelman julkaisuun.

Guryanin lempeä ääni, pienimuotoiset ja tarttuvat sävelmät ja 60-lukua parhaimmillaan pulputteleva tuotanto ovat yhdessä täydellistä auringonpaistepopia, aina pienellä melankolisella alavireellä. Demokokoelmalla kappaleiden pieni hiomattomuus tekee niistä entistä miellyttävämpiä. Kuin kotonaan levyhyllyssä Wes Anderson -soundtrackien, Françoise Hardyn aikalaisjulkaisuiden ja Belle & Sebastian -diskografian välissä. Jälkimmäisestä irroitettu Gentle Waves tulee erityisen hanakasti mieleen.

Margo Guryan kuoli vuonna 2021. Levyt soivat lempeämpinä kuin koskaan.

Jyri

Graafinen suunnittelija, puolet Kildasta.
Aina inspiroi: geometria, tiikki, Hitchcock, vanhojen pokkarien haju, Frasier ja tyhjät jalkapallokentät.

Lue seuraavaksi

Kyllä inkiväärille. Kuva: Marc David

Tänään inspiroi: Marc Davidin mauste-etiketit

Poika ja pallo. Kuva: Playtime.

Tänään inspiroi: Le Ballon Rouge

Kassi™-kirjasinperhe

Tänään inspiroi: Kassi™

Kansitaide, jonka ääreen ei voi olla pysähtymättä. Kuva: Flecha

Tänään inspiroi: bongot, huilut, kitarat

Ei se tavanomaisin motivaatioposteri. Kuva: Tuyo

Tänään inspiroi: Tuyon ehdoton mustavalkoisuus

Kauneus löytyy kontrasteista. Kuva: Aki Ishibashi

Tänään inspiroi: Aki Ishibashin feministinen pastellianarkia