Maalla kasvaneena pyörän selkään hyppääminen oli lapsena ja nuorena hyvinkin mieluisa matkustusmuoto – ei ihan säällä kuin säällä tai vuoden ympäri, mutta melko empimättä kuitenkin on satulaan istuttu. Kaupunkilaistuttuani kulkumuoto on jäänyt harmittavasti vähemmälle – olen vähän arka ajamaan liikenteen seassa ja muutenkin liikun Helsingissä useimmiten mieluummin kävellen tai julkisilla.
Pyöräilyestetiikan ystäväksi tunnustaudun kuitenkin välittömästi, ja siihen suoneen iskevät Harry Goldhawkin (kyllä, makein agenttinimi ikinä) taidokkaat kuvitukset. The Cycling Revolution -kirjan sisällöstä ei suurempia hajuja ole, mutta kirjan voisi omaan hyllyyn hamstrata vain kuvien perusteella – joita kirjassa kiitettävän runsaasti onkin.
Jos nämä eivät innosta hyppäämään satulaan, niin ei sitten mikään. Maisemat nyt ovat vähän erilaisia kuin omissa vakiotsygäilypaikoissani Petäjävedellä ja Ilmajoella, mutta ikävä poljinten herraksi silti heräilee taas.