Kirjanlukijaindentiteettini on ollut kadoksissa koko aikuisikäni. Luen hieman, mutta hitaasti – kourallisen fiktiota vuodessa, faktaa satunnaisesti ja poimien. Vaikka en suostukaan puhumaan nykyelämästäni ruuhkavuosina, tuntuu tässä vaiheessa olevan harmillisen niukalti hetkiä keskittyvään lukemiseen – ja se vähä aika kilpailee muiden, helpommin tartuttavien virikkeiden kanssa. Parhaani mukaan pyrin kuitenkin lukemaan jotain aina ennen nukahtamista.
Eniten pidän kirjoista, joiden kieli soljuu eteenpäin – joko alkuperäissellainen tai suomennos. Esimerkiksi Paul Austerin 4321 ja Patrick deWittin The Sisters Brothers ovat olleet sen perusteella viime vuosien suosikkejani – kuluneina viikkoina taas Donna Tarttin Tiklistä on ollut vaikea päästää irti. Koska soljuvuutta pääsee parhaiten arvioimaan vain kirjaa lukemalla, eikä sattumanvaraisesti poimittu lause yleensä anna luotettavaa osviittaa, teen osto- ja lainauspäätökseni kirjahyllyillä juuri niin ennalta-arvattavasti, kuin graafiselta suunnittelijalta sopii olettaakin: kansien perusteella.
Tämänpäiväinen kävelymatka Kallion kirjastoon yli hankien, nietosten tuotti erinomaisen lupaavan bongauksen. Skotlantilaisen Muriel Sparkin romaani The Comforters (1957) on kääritty kansiin, joiden uskaltaisin väittää olevan kiehtovimmat ja omaperäisimmät näkemäni – ainakin julkaisuvuosi huomioonottaen. Victor Reinganumin tekemä kansi näytti hätäisellä ensivilkaisulla virheeltä, mutta paljastui ihastuttavan tarkoitukselliseksi. Todella, todella kiinnostava asettelu, eivätkä typografia ja väripaletti kalpene arvottelussa myöskään.
Itse kirjan Wikipedia-kuvaus kuulostaa kutkuttavalta sekin: ”She drew on experiences as a recent convert to Catholicism and having suffered hallucinations due to using Dexedrine, an amphetamine then available over the counter for dieting”. Vielä jää nähtäväksi miten soljuvaksi lukukokemus osoittautuu.
Loppuun vielä menneen ajan kirjastoestetiikan nostalgisointia! Tuskin olemme ainoita, joissa lainauskorttien leimojen tuijottelu herättää aina lempeän lämpöisiä muistoja – tietosuojan kannalta moiset ratkaisut eivät olleet ehkä parhaita, mutta merkintöjen kertomat tarinat ovat oma lukunsa. The Comforterskin kökötti kirjaston hyllyllä seitsemän vuotta ilman lainaajaa, mikä ihanan pieni tragedia!
Jyri
Graafinen suunnittelija, puolet Kildasta.
Aina inspiroi: geometria, tiikki, Hitchcock, vanhojen pokkarien haju, Frasier ja tyhjät jalkapallokentät.
