Siirry sisältöön
Kansallikirjaston kupolisali.

Työt veivät eilen ensimmäistä kertaa Kansalliskirjastoon. Isoissa saleissa pelkkä ilmakin tuntui koostuvan tiedon hiukkasista. Pyörin vain ympäri ja huokailin. Niin kaunista, arvokasta, tyylikästä ja yllättävää. Henkilökuntaa hymyilytti – en tainnut olla ensimmäinen paikasta mykistyvä.

Lasin läpi siivilöityi hidasta valoa kerroksiin.

Lempikirjastojani ovat tietysti ne lähimmät joissa tulee eniten vietettyä aikaa: Kallion, Pasilan ja Vallilan kirjastot sekä Oodi. Helsingissä kauneuden kärkisijoilla ovat olleet paitsi Rikhardinkadun kirjaston vinoruutulattiat ja pyöreä portaikko, myös Töölön kirjaston kevyt ja lempeä valo.

Kunnes astuin Kansalliskirjastoon.

Kansalliskirjastoa vartioi ulkoapäin mm. filosofian, lääketieteen ja luonnontieteiden symbolit.

Mari

Graafikko, kuvittaja, saven silittelijä, puolet Kildasta.
Aina inspiroi: puhdas vektoriviiva, Neil Gaiman, uusien koulukirjojen haju ja "manchestermainen" sadekeli.