Kahdeksan vuotta sitten löysin elämääni kanadalaisyhtye Alvvaysin. Silloin, umpirakastuneena bändin nimettömään esikoistäyspitkään, kirjoitin näin: ”Semimelankolista, sopivan hiomatonta ja täydellisen helppoa laittaa soimaan vielä toisenkin kerran edellisen pyörähdyksen perään. Lopputulos kuulostaa kömpelöllä vertauksella Best Coastin löytäneeltä Camera Obscuralta – lohtulevyjä heilläkin vyöllään.”
Ihastuttaneen ensikohtaamisen jälkeen Alvvaysista on tullut yksi eniten kuuntelemistani yhtyeistä, ja nyt plakkarissa on jo kolme harvinaisen voimasoitettua albumia. Ensilevyn slacker-henkinen indie meni seuraavalla Antisocialitesilla aavistuksen dream popin suuntaan — ja nyt kolmas julkaisu, Blue Rev, on silkkaa power popia. Tämän hetken suosikkiraitoja ovat esimerkiksi äärimmäisen heleä Many Mirrors…
… sekä majesteettinen Pressed, joka kuulostaa silkalta Smithsiltä parilla tuplaespressolla.
Blue Rev on tämän syksyn eniten kuuntelemani levy, mutta tällä kertaa ensihetket eivät olleet aivan yhtä auvoisia kuin 2014. Ensimmäisellä kuuntelulla kokonaisuus tuntui ohimenevämmältä kuin edeltäjänsä — ei varsinaisesti vaikeammalta, mutta koukuiltaan ehkä vähän vähemmän ilmeiseltä. Parin pyöräytyksen jälkeen paluuta ei ole kuitenkaan enää ollut. Tässä vaiheessa yhtyeestä uskaltaa puhua jo melkeinpä lempi-etuliitteelisenä.
Koska julkaisujen välinen genre-erottelu on lopulta aika hiuksenhienoa ja katalogin parhaimmiston arvottaminen niin vaikeaa, onkin lempikuunteluani tällä hetkellä Spotifyn This is Alvvays -soittolistan jatkuva pyöritys.
Yhtyeessä ihastuttaa myös vahva DIY-meininki ja laulaja-lauluntekijä Molly Rankinin vahva kädenjälki, joka näkyy niin keikkajulisteiden typografiassa, omasta valokuva-albumista napatussa Blue Revin kannessa, verkkosivujen sievän vanhentuneessa estetiikassa ja useammissa musiikkivideoissakin, kuten tässä esikoiselta lohkaistussa Adult Diversionissa. Sen myötä voikin aloittaa taas uuden kuuntelurundin. Kierre tuntuu olevan ainainen.