Siirry sisältöön
Paimion parantolan portaat. Kuva: Paimion parantola.
Paimion portaat. Huikea keltainen ei ole alkuperäinen väri, mutta ilmeisesti sinapimpi originaali ei ollutkaan aivan Alvarin mieleen. Upea skeema ainakin näin. Kuva: Paimion parantola.

Hiemanhan tästä sellainen olo tulee, että olisiko voinut blogia yhtään ilmeisemmällä ihailun kohteella aloittaa – mutta kun viikonlopun matkakohde on vielä niin tuoreessa työmuistissa, ei muuta oikein päähän mahdu. Hoidetaan alta pois, siis.

Paimion parantolaa kuvaa parhaiten sitä ylläpitävän tahon itsensä käyttämä sana kokonaistaideteos. Mittakaavaan nähden kokonaisuus on makrotasosta mikrosellaiseen aivan pökerryttävän ehyt, mistä suunnittelijoita ei voi kuin ihailla. Kelpo työnäytteen väkersivät tuossa kohtaa suhteellisen tuntemattomat Alvar Aalto ja Aino Marsio-Aalto arkkitehtuuritoimistoineen.

Harvoin sitä toivoo olevansa 30-luvun tuberkuloosipotilas, mutta täällä se on jo ymmärrettävää. Kerrostasanteilla potilaat kävivät hengittämässä kehkoja puhdistavaa ilmaa kolme kertaa päivässä, kaksi tuntia kerrallaan. Kuva: Paimon parantola.

Blogin pääotsikkoon viitaten erityisen inspiroivia osa-alueita ovat ainakin poikkeuksellisen freesi ja tarkoituksenmukainen värien käyttö, luonnon sitominen osaksi sisätiloja ja pienimpienkin toimintojen suunnittelu aina käyttäjien lähtökohdista. 90 minuutin opastetussa kiertokävelyssä riitti asiaa, ideoita ja sulateltavaa pitkäksi aikaa. Suosittelen!

Käyttäjälähtöistä suunnittelua kauneimmillaan. Yhdeksänkymmenen vuoden ikäinen suunnittelu ei tunnu vanhentuneen päivääkään. Kuva: Paimion parantola.

”Kauneus on tarkoituksen ja muodon sopusointu”, sanoi Alvar, ja tässä paikassa se soi kuulaammin kuin koskaan.

Jyri

Graafinen suunnittelija, puolet Kildasta.
Aina inspiroi: geometria, tiikki, Hitchcock, vanhojen pokkarien haju, Frasier ja tyhjät jalkapallokentät.